Hurja aktivisti

Syyspäivä 1980-luvun alussa Helsingissä, huuto raikaa ja minua samaan aikaan naurattaa, nolottaa ja innostuttaa. Osallistun ensimmäiseen mielenosoitukseeni ja olen teini ja vähän angstinen, mutta mukana on bestikseni, joka on varsin woke ja muutenkin pidemmällä kasvamisessa kuin minä. Ollaan käyty yhdessä vallatussa Lepakossakin jo monta kertaa. Marssimme kymmenien tuhansien ihmisten tavoin pitkin Manskua ja ajattelen, että tästä ei ehkä voi kertoa konservatiiviselle pohjanmaalais-äidilleni, saisi pian hepulit. Tajuan, että aie on hyvä – make love, not war ja samalla ärsyttää tiettyjen tyyppien puolueellisuus. Kylmän sodan uhka tuntuu kuitenkin hyvin todelliselta ja kasvihuoneilmiökin pelottaa. Mutta miksi pitäisi valita puolensa, jos päämääränä on rauha?

Tuostako se alkoi minun maailmanparantajan urani? Vai alkoiko se jos Kalliossa leikkikoulussa, jossa ryhmässäni oli myös monta kuulovammaista lasta ja opin sen, että lapsi on lapsi, oli vammaa tai ei ja sitä, jolta puuttuu jotain oleellista pitää auttaa. Vai heräsinkö sosiaalisesti vasta kun äitini ilmoitti minut kahtena koululomakesänä leirille, jossa puolella lapsista oli jokin sairaus tai vamma? Tai oliko se sittenkin vasta Belgiassa, lähellä Brysseliä, jossa tutustuin chileläiseen pakolaisperheeseen, jotka ottivat luokseen kun ensimmäinen isäntäperhe joutui keskeyttämään isännöintinsä? Perheen isä oli anarkisti ja äiti alkuperäiskansan edustajia – voitte uskoa, että Suomi-tytön maailma avartui miljoonasti heidän kanssa elellessä. 

Juu, alkavat näyttää varsin vallankumoukselliselta tämän yrittäjänaisen alkuvaiheet 🙂 Ja siltikään minuun ei pysty lyömään stereotyyppista leimaa mihinkään suuntaan, koska kaikkihan me olemme uniikkeja yksilöitä, joiden arvomaailmaan ovat vaikuttaneet niin konservatiiviset kuin liberaalit voimat. Tärkeintä on se aie. Mielenrauhan tuo tieto siitä, että pyrkii oikein tekemiseen. Dalai Laman sanoin :

When our intentions toward others are good, we find that any feelings of anxiety or insecurity we may have are greatly reduced. We experience a liberation from our habitual preoccupation with self and paradoxically, this gives rise to strong feelings of confidence.

Sittemmin on tullut osallistuttua monenlaiseen kansalaistoimintaan ja tehtyä pitkä ura sosiaalialalla pääosassa kolmannella sektorilla ja palvelutuotannossa, josta ymmärrys taloudellisiin faktoihin on vahvistunut sen sosiaalisen pääoman ja oikeudenmukaisuuden arvostamisen lisäksi. 

Voinko siis auttaa yrityksiä parantamaan maailmaa sössimättä busineksia? Voiko keksimäni käsite lempeä aktivismi olla osa yrityskansalaisuutta ja yritysvastuuta? Voinko auttaa yrityksiä vaikuttamaan ja osallistumaan yhteiskuntarauhan vahvistamiseen tänä polarisoituneena aikana ja juuri kunnallisvaalikampanjoinnin alettua kovin sanankääntein? 

Tiedän, että voin. Se on Action Heartin missio. Parannetaan maailmaa teko kerrallaan, yhdessä.